Etsin valosta samaa liikettä - Minä, Valoarkkitehti, EEA

Ennen kuin suunnittelin valoa, työskentelin liikkeen kanssa. Ehkä siksi katson tilaa edelleen ensimmäisenä keholla.

Olen koulutukseltani sisustusarkkitehti ja työskentelen valaistussuunnittelijana, mutta oma tapani ymmärtää tilaa on alkanut jo paljon aikaisemmin. Ammattitanssija tausta antoi minulle monia merkittäviä eväitä elämään. Tanssijana oppii havainnoimaan tilaa keholla. Etäisyyksiä, suuntia, rytmiä, painoa, liikettä ja pysähtymistä. Sitä, miltä tila tuntuu ennen kuin sitä ehtii varsinaisesti analysoida.

Tunnistan saman edelleen, kun astun rakennukseen.

Joissakin tiloissa on välittömästi hyvä olla. Toisissa jokin tuntuu väärältä, vaikka olisi vaikea osoittaa, mistä tunne syntyy. Mittasuhteet, materiaalit, äänet ja ympäristö vaikuttavat kaikki kokemukseen, mutta yksi voimakkaimmista tekijöistä on valo.

Valo pystyy muuttamaan sen, miten luemme tilaa.

Sillä voi nostaa esiin materiaalin, pinnan tai esineen ja antaa muun vetäytyä taustalle. Se voi tehdä suuresta tilasta intiimin tai pienestä tilasta avaramman. Se ohjaa katsetta, rakentaa syvyyttä ja määrittelee, missä tilan rajat tuntuvat olevan. Ja aivan yhtä tärkeää kuin se, mitä valaistaan, on se, mitä jätetään valaisematta.


Ehkä siksi ajattelen valoa edelleen vähän kuin liikettä. Se kulkee tilassa, osuu pintaan, heijastuu, pysähtyy ja vaihtaa suuntaa. Sen rytmi muuttuu vuorokauden ja vuodenajan mukana.


Valo ei vaikuta vain tilaan

Valaistuksessa minua kiinnostaa myös ihminen tilan sisällä.


Se, mitä silmä näkee, on vain yksi osa valon vaikutuksesta. Valo osallistuu vuorokausirytmimme tahdistamiseen ja vaikuttaa siihen, milloin kehomme tulkitsee olevan päivä ja milloin yö. Siksi aamun, päivän ja illan ei mielestäni pitäisi näyttää samalta myöskään sisällä.

Hyvinvointia tukeva valaistus ei kuitenkaan tarkoita minulle yhtä tiettyä värilämpötilaa tai teknistä ratkaisua. Se muodostuu kokonaisuudesta: luonnonvalosta, valon määrästä ja suunnasta, häikäisyn hallinnasta, valon laadusta, välkkymisen huomioimisesta sekä siitä, miten valaistus muuttuu eri tilanteissa.


Valaistussuunnittelu kokoaa yhteen minun monen osa-alueen mielenkiinon. Se on oma taiteenlaji. Se on tarkoitettu ihmisille ja mielenkiintoista on hyvinvoinnin näkökulma. Olen ollut kiinnostunut henkisestä hyvinvoinnista, joten se jokseenkin liippaa myös läheltä. Projektin yksin tärkein osa on saada olla mukana kokonaisuuksissa, siksi tykkään tehdä suunnittelijoiden kanssa töitä.


Sanonkin seuraavasti: “Suunnittelen sitä, mitä valo tekee tilalle — ja mitä tila tekee ihmiselle.” - Valoarkkitehti, Eea

Edellinen
Edellinen

Anna mä selitän - Miksi kutsun itseäni valoarkkitehdiksi?

Seuraava
Seuraava

Valoarkkitehdin 10 käskyä – näin hyvä valaistus muuttaa tilan